kohtaloni kulku teitä toisin.
Tänäänkin jälleen tunsin täydelleen
sen mulle selkänsä kääntäneen. Et
kukkaa sä ruusuun saa nutkaan,
Mä jonka tarkoitin tulkitsemaan,
niin kaunista suurta rakkauttain
se sulle armaani kuuluvani.
Soitin niin kuin ennenkin taas sulle,
pyysin sua ulos ajellulle.
Sanoit, ei tänään, käyn jo nukkumaan,
et soittaa saa enää uudestaan.
Kuitenkin kuin pakko mua johti,
sitten keski kaupunkia kohti.
Näin sun kun nousit autoon komeaan
ja yksin jäin siihen seisomaan.
Mä sitä katson ja oon lohnuton.
Tuon rinnalla muiston nyt tietenkin,
Onnetonta rakkautta kesti,
niin kuin aina tuntui ikuisesti.
vaan ehkä löydän tytön oikean
ja kaikki murheni unhoitan.
Ja ruusun mä silloin lahjoittaa saan sen,
jonka tarkoitan tulkitsemaan.
Niin kaunista suunta rakkauttain,
se sulle arvaani kuuluu vain.