Läpi käytyään krematorioon.
Paitsi minä en rupea puheita
Hän aina mietti, miten ajan käyttää voi,
kun on joka paikkaan kiire
Hän meni niin lujaa, niin lujaa,
että hän lopulta pyyhäysi ovielämään.
Hän meni niin lujaa, niin lujaa,
hän lopulta pyhälsi ovi elämään.
Sain aamuparhaisella uutisen
ja heti tajuntani räjäyti ruutisen.
mutta parustulaan mä heitin eilisen.
Se oli niin, se oli niin, se oli niin,
Mä voitin ratkaisevan erän nyt,
kuin haudasta mä oisin herännyt.
Siitä suoneempikin rajun sain.
Mä kaiken käsittävän tajun sain.
Se oli niin, se oli niin, se oli niin.
Se oli rauta, oh Jumalauta!
Niin se kävi, minä join sen viinin,
joka kultapisaroin helmeille.
kirjoittiin, niin sanoin,
sitä kyllä en toista kertaa
ne hengen tahtoi vaan myrkyttää.
Telineksi sain katapalkin,
sitähän ne vain tyrkyttää.
Ne voitellivat minut oiteillaan
ja suukivat lyijyn harttuun.
Mutta ensin iskulauseitaan
kihkui kärjen uuniin varttuun.
Mua enää ei, rikoyhväät miehet,
Ne yhteiskunnan on tukipyhvät,
Minä tajusin löyhkän maatuneen
avoimilla viiletyn ranteen.
Heikosti, mutta jotta jotain teen,
minä jyskytin arvon kanteen.